Mäkihypyn maailmanennätys ja pisin hyppy: 254,5 metriä

Mäkihypyn maailmanennätys on 254,5 metriä. Sen hyppäsi slovenialainen Domen Prevc Planicassa 30. maaliskuuta 2025, ja se on edelleen voimassa elokuussa 2026. Naisten vastaava lukema on 242,5 metriä, Nika Prevcin harjoituskierroksella Planicassa 27. maaliskuuta 2026.

Numerot kuulostavat yksinkertaisilta, mutta mäkihypyn ennätys ei toimi kuten yleisurheilun ennätys. Kansainvälinen hiihtoliitto FIS ei virallisesti tunnusta maailmanennätyksiä lainkaan, sen kilpailusääntökirjassa ei ole yhtään ennätystä koskevaa artiklaa. Sanktioituja lentomäkiä on käytössä neljä, mutta niistäkin vain kaksi on riittävän suuria nykyennätyksen ylittämiseen. Pisin mitattu lento historiassa on 291 metriä, eikä sitä laske ennätykseksi kukaan, ei myöskään hyppääjä itse.

Voimassa oleva maailmanennätys: 254,5 metriä Planicassa

Domen Prevc hyppäsi 254,5 metriä maailmancupin kauden päätöskilpailun jälkimmäisellä kierroksella Letalnica bratov Gorišek -lentomäessä. Hän oli avannut kilpailun 245 metrin hypyllä ja jäi kokonaiskilpailussa toiseksi. Voiton vei maanmies Anže Lanišek hypyillä 247,5 ja 241,5 metriä.

Ennätys paransi itävaltalaisen Stefan Kraftin 253,5 metriä yhdellä metrillä. Kraftin lukema oli ollut voimassa kahdeksan vuotta, 18. maaliskuuta 2017 Vikersundista lähtien. Planicalle hyppy oli paluu kartalle: mäessä oli siihen mennessä kirjattu 28 miesten maailmanennätystä, mutta edellinen niistä oli vuodelta 2005. Prevcin lukema oli mäen 29:s.

Guinness World Records luokittelee saman hypyn otsikolla ”longest competitive ski jump (male)” ja kirjaa sen tarkasti muodossa 254,5 metriä, Domen Prevc, Planica, 30. maaliskuuta 2025.

Naisten puolella Nika Prevc, Domenin sisar, lensi 242,5 metriä Planicassa virallisella harjoituskierroksella 27. maaliskuuta 2026. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun naiset lensivät Letalnicassa lainkaan. Hän paransi omaa 236 metrin lukemaansa, joka oli syntynyt niin ikään harjoituskierroksella Vikersundissa 14. maaliskuuta 2025. Seuraavana päivänä 28. maaliskuuta 2026 hän voitti kauden päätöskilpailun eli ensimmäisen Letalnicassa hypätyn naisten lentomäkikilpailun hypyillä 228,5 ja 221 metriä. Viikkoa aiemmin, 21. ja 22. maaliskuuta 2026, Vikersundissa hypätyt kaksi naisten lentomäkikilpailua voitti norjalainen Eirin Maria Kvandal. Lentomäkien pienen kristallipallon Kvandal varmisti vasta Planicassa, jossa hän oli Nika Prevcin jälkeen toinen. Naisten ensimmäinen lentomäkien maailmancupin kilpailu oli hypätty Vikersundissa jo 17. maaliskuuta 2024, ja senkin voitti Kvandal.

Miksi ennätys syntyy aina lentomäessä

Mäkihyppymäet luokitellaan FIS:n kilpailusääntöjen artiklan 411.1 mukaan koon perusteella. Mitta on HS eli hill size, etäisyys hyppyrin nokasta alastulorinteen loppupisteeseen. Vanhempi mitta on K-piste eli rakennepiste, kohta jossa alastulorinne alkaa loiventua.

Luokka	HS	K-piste (w)
Pienet mäet	enintään 49 m	enintään 44 m
Keskisuuret mäet	50 m … 84 m	45 m … 74 m
Normaalimäet	85 m … 109 m	75 m … 99 m
Suurmäet	110 m … 149 m	ei erikseen määritelty
Jättimäet	150 m … 184 m	ei erikseen määritelty
Lentomäet	200 m ja suuremmat	ei erikseen määritelty

Luokitus ei ole aivan yksiselitteinen. FIS:n oma mäkien rakennusnormi vuodelta 2018 käyttää hieman eri rajoja ja asettaa lentomäen alarajaksi HS 185 metriä, kun voimassa oleva kilpailusääntökirja, kesäkuun 2026 painos, puhuu 200 metristä. Käytännön merkitystä erolla ei ole, koska kaikki nykyiset lentomäet ovat selvästi molempien rajojen yläpuolella.

Olympialaisissa ja pohjoismaisissa lajin arvokisoissa hypätään normaalimäessä ja suurmäessä. Lentomäki on oma lajinsa, joka ei ole koskaan kuulunut olympiaohjelmaan eikä pohjoismaisiin MM-kisoihin. Lentomäen omat arvokisat, lentomäkien MM, on järjestetty vuodesta 1972 lähtien. Rytmi ei ollut alussa säännöllinen: kisat hypättiin peräkkäisinä vuosina sekä 1972 ja 1973 että 1985 ja 1986. Vuodesta 1986 lähtien ne on järjestetty joka toinen vuosi.

Lentomäen erikoisuus on, että FIS on kirjannut sille erilliset rakennerajoitukset. Korkeuseron suhde vaakaetäisyyteen K-pisteessä eli h:n on oltava vähintään 0,60. Vauhtimäen loppunopeuden V0 enimmäisarvo on 30 metriä sekunnissa. Korkeusero hyppyrin nokan ja laskeutumisalueen päättymiskohdan eli U-pisteen välillä saa olla enintään 140 metriä. U-piste on kohta, jossa r2-kaarre päättyy ja pysäytysalue alkaa. Alastulorinteen leveyden on oltava K-pisteessä vähintään 0,18 kertaa K-piste ja loppupisteessä vähintään 0,20 kertaa K-piste. Uuden lentomäen rakentaminen tai vanhan uudistaminen saa alkaa vasta, kun FIS on hyväksynyt suunnitelmat.

Yksi paljastava yksityiskohta löytyy FIS:n omasta rakennusnormista vuodelta 2018. Mäkien profiilit lasketaan Excel-pohjaisella JUMP-3.5 -ohjelmalla, mutta normi toteaa suoraan, ettei ohjelmaa toistaiseksi voi käyttää lentomäkiin, koska ilmanpaineen vaikutuksesta lentomäkihypyssä ei ole päivitettyjä tuloksia.

Maailman lentomäet ja niiden ennätykset

Lentomäkiä on maailmassa kuusi, joista neljällä on voimassa oleva FIS-sertifikaatti. Kaikki neljä ovat K200-mäkiä. Mäkiennätykset tarkistettu 11.8.2026.

Mäki	Paikka	K / HS	Miesten mäkiennätys	Naisten mäkiennätys
Letalnica bratov Gorišek	Planica, Slovenia	K200 / HS240	254,5 m, Domen Prevc, 30.3.2025	242,5 m, Nika Prevc, 27.3.2026
Vikersundbakken	Vikersund, Norja	K200 / HS240	253,5 m, Stefan Kraft, 18.3.2017	236,0 m, Nika Prevc, 14.3.2025
Kulm	Bad Mitterndorf, Itävalta	K200 / HS235	245,5 m, Domen Prevc, 1.3.2026	200,0 m, Daniela Iraschko, 29.1.2003
Heini-Klopfer	Oberstdorf, Saksa	K200 / HS235	242,5 m, Domen Prevc, 20.3.2022	ei kirjattua
Čerťák	Harrachov, Tšekki	K185 / HS210	214,5 m, Matti Hautamäki 9.3.2002 ja Thomas Morgenstern 18.1.2008	ei kirjattua
Copper Peak	Ironwood, Michigan, USA	rakenteilla HS180	158,0 m, Matthias Wallner ja Werner Schuster, tammikuu 1994	ei kirjattua

Harrachovin Čerťák on ollut poissa käytöstä vuoden 2014 lentomäkien MM-kisojen jälkeen. Mäen pisin mitattu lento on Jurij Tepešin 220,0 metriä vuodelta 2013, mutta virallisena mäkiennätyksenä pidetään edelleen 214,5 metriä.

Copper Peak Michiganissa oli läntisen pallonpuoliskon ainoa lentomäki. Se suljettiin vuonna 1994 ja on nyt laajassa uudistuksessa. Uusi mäki on HS180 ja K161, eli FIS:n kokoluokituksessa jättimäki eikä lentomäki. Termistö on tässä ristiriitaista: FIS itse markkinoi hanketta uutisessaan lentomäkenä, kun taas paikallinen Detroit News kuvaa valmista laitosta maailman ainoaksi jättimäeksi. Rinne päällystetään muovimatolla ympärivuotista hyppäämistä varten. Hankkeen kokonaishinnaksi on arvioitu vähintään 42 miljoonaa dollaria, ja valmistumista tavoitellaan vuoteen 2028. Rahoituksesta on kasassa 20 miljoonaa dollaria Michiganin osavaltion ARPA-varoja ja kaksi miljoonaa yksityistä rahaa.

Ennätyksen kehitys: 101,5 metristä 254,5 metriin

Historiassa on kirjattu 110 virallista miesten maailmanennätystä. Niistä 29 on syntynyt Planican Letalnicassa, 21 Oberstdorfin Heini-Klopferissä, 10 Planican vanhassa Bloudkova velikankassa, 9 Vikersundissa, 3 Kulmissa ja 2 Harrachovissa. Pelkästään Planican kaksi mäkeä vastaavat siis 39 ennätyksestä. Letalnican alkuperäinen nimi oli Velikanka bratov Gorišek, ja se nimettiin myöhemmin uudelleen Letalnicaksi. Vanhoissa tuloslistoissa esiintyvät molemmat nimet, mutta kyse on samasta mäestä.

Alla oleva taulukko on valikoima rajapyykkejä, ei täydellinen lista. Virallisia ennätyksiä on 110, ja moni niistä puuttuu tästä koosteesta; esimerkiksi Matti Nykäsen 182 metriä vuonna 1984 ja Matti Hautamäen 227,5 ja 228,5 metriä vuonna 2003 löytyvät jutun suomalaistaulukosta.

Sadan metrin raja rikkoutui 15. maaliskuuta 1936, kun itävaltalainen Josef ”Sepp” Bradl lensi Planicassa 101,5 metriä. Tulostaululla oli tilaa vain kolmelle numerolle, koska järjestäjät eivät olleet varautuneet sadan metrin ylitykseen, ja lehdet julkaisivat seuraavana päivänä lukeman 101 metriä. Todellinen mitattu 101,5 metriä oli kaiverrettu Bradlin palkintoon, ja se vakiintui virallisiin listoihin vasta vuosikymmeniä myöhemmin.

Päivä	Hyppääjä	Maa	Pituus	Mäki
15.3.1936	Josef Bradl	Itävalta	101,5 m	Bloudkova velikanka, Planica
2.3.1941	Rudi Gering	Saksa	118 m	Bloudkova velikanka, Planica
3.3.1950	Dan Netzell	Ruotsi	135 m	Heini-Klopfer, Oberstdorf
2.3.1951	Tauno Luiro	Suomi	139 m	Heini-Klopfer, Oberstdorf
24.2.1961	Jože Šlibar	Jugoslavia	141 m	Heini-Klopfer, Oberstdorf
12.3.1967	Reinhold Bachler	Itävalta	154 m	Vikersundbakken
23.3.1969	Manfred Wolf	DDR	165 m	Letalnica bratov Gorišek, Planica
5.3.1976	Toni Innauer ja Falko Weißpflog	Itävalta ja DDR	174 m	Heini-Klopfer, Oberstdorf
26.2.1981	Armin Kogler	Itävalta	180 m	Heini-Klopfer, Oberstdorf
17.3.1984	Matti Nykänen	Suomi	185 m	Heini-Klopfer, Oberstdorf
15.3.1985	Matti Nykänen	Suomi	191 m	Letalnica bratov Gorišek, Planica
14.3.1987	Piotr Fijas	Puola	194 m	Letalnica bratov Gorišek, Planica
17.3.1994	Toni Nieminen	Suomi	203 m	Letalnica bratov Gorišek, Planica
18.3.1994	Espen Bredesen	Norja	209 m	Letalnica bratov Gorišek, Planica
20.3.1999	Tommy Ingebrigtsen	Norja	219,5 m	Letalnica bratov Gorišek, Planica
18.3.2000	Andreas Goldberger	Itävalta	225 m	Letalnica bratov Gorišek, Planica
23.3.2003	Matti Hautamäki	Suomi	231 m	Letalnica bratov Gorišek, Planica
20.3.2005	Bjørn Einar Romøren	Norja	239 m	Letalnica bratov Gorišek, Planica
11.2.2011	Johan Remen Evensen	Norja	246,5 m	Vikersundbakken
14.2.2015	Peter Prevc	Slovenia	250 m	Vikersundbakken
15.2.2015	Anders Fannemel	Norja	251,5 m	Vikersundbakken
18.3.2017	Stefan Kraft	Itävalta	253,5 m	Vikersundbakken
30.3.2025	Domen Prevc	Slovenia	254,5 m	Letalnica bratov Gorišek, Planica

Rajapyykkien väli on kasvanut jyrkästi. Sadasta metristä 150 metriin meni 31 vuotta, 150:stä 200 metriin 27 vuotta ja 200:sta 250 metriin 21 vuotta. Sen jälkeen kehitys on lähes pysähtynyt: 250 metriä ylitettiin helmikuussa 2015, ja yksitoista vuotta myöhemmin ennätys on kasvanut siitä 4,5 metriä.

Kesäkuuhun 2026 mennessä koko historiassa on hypätty vain kymmenen hyväksyttyä vähintään 250 metrin hyppyä. Kolme niistä on Stefan Kraftin, kaksi Robert Johanssonin, ja loput viisi jakautuvat Domen Prevcille, Ryōyū Kobayashille, Anders Fannemelille, Kamil Stochille ja Peter Prevcille. Kaikki kymmenen on hypätty joko Vikersundissa tai Planicassa.

Suomalaiset lentomäessä: Luirosta Hautamäkeen

Suomi on maailmanennätysten historiassa poikkeuksellisen vahva maa. Neljä suomalaista on kirjannut yhteensä kymmenen eri ME-pituutta.

Päivä	Hyppääjä	Pituus	Mäki
2.3.1951	Tauno Luiro	139 m	Heini-Klopfer, Oberstdorf
16.3.1984	Matti Nykänen	182 m	Heini-Klopfer, Oberstdorf
17.3.1984	Matti Nykänen	185 m	Heini-Klopfer, Oberstdorf
15.3.1985	Matti Nykänen	187 m	Letalnica bratov Gorišek, Planica
15.3.1985	Matti Nykänen	191 m	Letalnica bratov Gorišek, Planica
17.3.1994	Toni Nieminen	203 m	Letalnica bratov Gorišek, Planica
20.3.2003	Matti Hautamäki	227,5 m	Letalnica bratov Gorišek, Planica
22.3.2003	Matti Hautamäki	228,5 m	Letalnica bratov Gorišek, Planica
23.3.2003	Matti Hautamäki	231 m	Letalnica bratov Gorišek, Planica
20.3.2005	Matti Hautamäki	235,5 m	Letalnica bratov Gorišek, Planica

Tauno Luiron 139 metriä 2. maaliskuuta 1951 kesti maailmanennätyksenä kymmenen vuotta, vuoteen 1961, jolloin Jože Šlibar hyppäsi samassa Oberstdorfin mäessä 141 metriä. Se on pisimpään voimassa ollut suomalaisen hyppääjän maailmanennätys: Nykäsen ja Hautamäen lukemat ohitettiin kahdessa vuodessa ja Toni Niemisen 203 metriä jo seuraavana päivänä. Luiro kuoli vuonna 1955, neljä vuotta ennätyshyppynsä jälkeen.

Toni Nieminen oli ensimmäinen, joka ylitti virallisesti 200 metriä. Se tapahtui Planicassa 17. maaliskuuta 1994 lukemalla 203 metriä.

Suomen ennätys on Janne Happosen 240,0 metriä Vikersundista 13. helmikuuta 2011, maailmancupin avauskierrokselta. Se ohitti Matti Hautamäen 235,5 metriä vuodelta 2005, ja on edelleen voimassa.

Suomen ennätys olisi voinut olla kuusi vuotta vanhempi. Janne Ahonen lensi Planicassa 20. maaliskuuta 2005 tasan 240 metriä, mikä oli tuolloin mäen pisin mitattu lento. Hyppy ei kuitenkaan päättynyt hyväksyttyyn alastuloon, joten se ei kelvannut maailmanennätykseksi eikä Suomen ennätykseksi. Samana päivänä samassa kilpailussa ennätys vaihtui neljä kertaa, ja lopulta sen vei Bjørn Einar Romøren 239 metrillä. Letalnicassa on sittemmin lennetty selvästi pidemmälle: mäen ennätys on Domen Prevcin 254,5 metriä.

Naisten maailmanennätyslistalla on yksi suomalainen. Tiina Lehtola hyppäsi 110 metriä Kuusamon Rukatunturissa 29. maaliskuuta 1981, ja lukema oli naisten pisin siihen asti. Naisten ennätysketju siirtyi lentomäkiin vasta 1990-luvulla, kun Eva Ganster hyppäsi Kulmissa, ja 200 metrin raja saavutettiin Daniela Iraschkon hypyllä samassa mäessä 29. tammikuuta 2003.

Kauden 2024/25 päätöskilpailussa Planicassa 30. maaliskuuta 2025 Antti Aalto oli 16. hypyillä 215,5 ja 230,5 metriä. Jälkimmäinen oli hänen uransa pisin kilpailuhyppy.

Miksi mäkihypyn ME ei ole virallinen tulos

Yleisurheilussa maailmanennätyksellä on oma sääntökoneistonsa: hyväksymismenettely, dopingtestivaatimus, tuulirajat ja ratifiointi. Mäkihypyssä mitään tällaista ei ole. FIS:n kansainvälinen kilpailusääntökirja, jonka voimassa oleva painos on FIS:n neuvoston kesäkuussa 2026 hyväksymä, ei sisällä lainkaan maailmanennätystä koskevaa artiklaa. Sääntökirja määrittelee, miten pituus mitataan ja miten pisteet lasketaan, mutta ei tunne käsitettä ennätys: sana ”record” ei esiinny koko kirjassa kertaakaan. Liitto on myös historiallisesti jarruttanut mäkien kasvattamista.

Käytännössä maailmanennätys on siis vakiintunut sopimus: pisin mitattu, hyväksytysti alas hypätty pituus FIS:n hyväksymässä lentomäessä sanktioidussa tilanteessa. Tästä seuraa neljä asiaa, jotka erottavat mäkihypyn yleisurheilusta.

Ensinnäkin ennätys ei vaadi kilpailukierrosta. Nika Prevcin 242,5 metriä syntyi virallisella harjoituskierroksella, hänen edellinen 236 metriään myös harjoituksessa, ja Johan Remen Evensenin 246,5 metriä vuonna 2011 karsintakierroksella. Mittaus ja olosuhteiden valvonta ratkaisevat, ei kilpailun muoto.

Toiseksi kaatunut hyppy ei kelpaa, vaikka pituus mitataan silti. Sääntökirjan artikla 432.1 sanoo, että jos alastulo ei tapahdu suksien varassa, mitatuksi pisteeksi merkitään kohta, jossa mikä tahansa kehon osa ensimmäisenä koskettaa alastulorinnettä. Näin syntyneitä lukemia on kolme: Dmitri Vasiljevin 254 metriä Vikersundissa 15.2.2015, Tilen Bartolin 252 metriä Planicassa 16.3.2016 ja Gregor Schlierenzauerin 253,5 metriä Planicassa 22.3.2018. Vasiljevin ja Bartolin lukemat olisivat olleet uusia ennätyksiä. Schlierenzauerin 253,5 metriä sen sijaan oli täsmälleen sama kuin Stefan Kraftin tuolloin voimassa ollut ennätys, joten se olisi korkeintaan tasannut sen.

Kolmanneksi lentomäen ulkopuolella hypätty pituus ei ole ennätys millään mittarilla. Ryōyū Kobayashi lensi 24. huhtikuuta 2024 Islannin Akureyrissa Hlíðarfjallin rinteeseen rakennetussa mäessä 291 metriä. Sitä ennen samana päivänä 259 ja 282 metriä, ja edellisenä päivänä 256 metriä. Mäki tehtiin luonnonmaastoon siirtämällä yli 120 000 kuutiometriä lunta. FIS totesi, että lentomäkikilpailun on perustuttava FIS:n sertifioimaan mittausjärjestelmään ja tapahduttava FIS:n hyväksymässä lentomäessä, ja että Kobayashin hypyt eivät tapahtuneet kilpailuolosuhteissa eivätkä FIS:n sääntöjen mukaisesti. Koko projekti oli räätälöity yhdelle urheilijalle ja käytännössä yhtä lentoa varten.

Neljänneksi olosuhteita ei vakioida. Yleisurheilussa myötätuulen raja on kova sääntö. Mäkihypyssä tuuli ja vauhtiportaan korkeus kompensoidaan pisteissä, mutta ne eivät rajoita pituutta. Sama hyppääjä voi lentää samasta mäestä kymmeniä metrejä eri pituuksia sen mukaan, kuinka paljon nostetta ilmasta saa.

Näin lentohyppy pisteytetään

Hypyn pistemäärä koostuu neljästä osasta: pituuspisteistä, tyylipisteistä sekä tuuli- ja porraskompensaatiosta.

Pituuspisteet. K-piste on pistetaulukon nollakohta. Tavallisessa mäessä K-pisteeseen hypätty pituus tuottaa 60 pistettä, ja jokainen metri lisää tai vähentää mäkikoon mukaista metriarvoa.

K-pisteen etäisyys	Metriarvo
20 … 24 m	4,8 pistettä/m
25 … 29 m	4,4 pistettä/m
30 … 34 m	4,0 pistettä/m
35 … 39 m	3,6 pistettä/m
40 … 49 m	3,2 pistettä/m
50 … 59 m	2,8 pistettä/m
60 … 69 m	2,4 pistettä/m
70 … 79 m	2,2 pistettä/m
80 … 99 m	2,0 pistettä/m
100 … 134 m	1,8 pistettä/m
135 … 164 m	1,6 pistettä/m
180 m ja yli	1,2 pistettä/m

Taulukossa on aukko: sääntökirja ei määrittele metriarvoa lainkaan välille 165 … 179 metriä. Käytännössä sillä ei ole merkitystä, koska yhdenkään käytössä olevan mäen K-piste ei osu siihen väliin.

Lentomäessä on oma poikkeuksensa. Sääntökirjan artikla 454.4.4 määrää, että lentomäkitapahtumissa K-piste vastaa 120:tä pituuspistettä ja metriarvo on 1,2 pistettä metriltä. Domen Prevcin 254,5 metriä K200-mäessä tuotti siis pituuspisteitä 120 + 54,5 x 1,2 = 185,4. Nika Prevcin 242,5 metriä tuottaisi 171,0 pistettä ja Antti Aallon 230,5 metriä 156,6 pistettä.

Tyylipisteet. Viisi tuomaria antaa kukin enintään 20 pistettä. Paras ja huonoin pudotetaan, kolme jäljelle jäävää lasketaan yhteen, joten tyylipisteiden maksimi on 60. Tuomarit erittelevät vähennykset kolmeen ryhmään ja raportoivat ne erikseen.

Vaihe	Enimmäisvähennys	Huomioita
Lento	5,0 pistettä	epäsymmetria, epävakaa asento, jalat eivät suorina
Alastulo	5,0 pistettä	puuttuvasta telemarkista yksinään vähintään 3,0
Alastulon jälkeinen liuku	7,0 pistettä	kaatuminen ennen kaatoviivaa tai sillä: 7,0

Kaatunut hyppy tuottaa siis yhdeltä tuomarilta enintään 13 pistettä, ja jos lennossa ja alastulossa on lisäksi täydet virheet, alaraja on 3,0 pistettä. Tämä on syy siihen, miksi hyppääjät eivät tavoittele maksimipituutta: pituuspisteet katoavat tyylipisteinä, jos alastuloa ei saa hallintaan.

Tuuli- ja porraskompensaatio. Molemmat kertoimet ovat mäkikohtaisia, ja ne kertovat, kuinka monta pistettä yksi vauhtiporras tai yksi metri sekunnissa tuulta on kyseisessä mäessä arvoltaan. Sääntökirja itse ei kuvaa laskukaavaa, vaan toteaa vain, että kompensaatio sisältyy kokonaispisteisiin ja että tuomaristo saa muuttaa vauhtimäen pituutta kesken kierroksen turvallisuuden ja reiluuden nimissä.

Vastatuuli tuottaa nostetta ja pidentää hyppyä, joten siitä vähennetään pisteitä. Myötätuuli lyhentää, joten siitä lisätään. Tuulta mitataan normaali-, suur- ja lentomäissä kolmesta kohdasta: hyppyrin nokalta sekä noin 50 ja 100 prosentin etäisyydeltä K-pisteeseen. Lisäksi alastulorinteen molemmilla puolilla on oltava vähintään kahdeksan tuulilippua tai tuulipussia lentoradan korkeudella.

Porraskompensaatiossa on yksi tärkeä poikkeus. Jos valmentaja laskee oman hyppääjänsä vauhtia, kompensaatio lasketaan vain siinä tapauksessa, että urheilija hyppää vähintään 95 prosenttia HS-pituudesta.

Mittaus. Pituus mitataan hyppyrin nokan reunasta siihen pisteeseen, jossa hyppääjä koskettaa alastulorinnettä. Alastulo katsotaan täydeksi, kun molemmat jalat ovat kokonaan rinteessä. Jos jalkojen väliin jää etäisyys, mittapisteeksi otetaan niiden keskikohta. Tarkkuus on 0,5 metriä. Käsimittaajien vastuualueet kapenevat mäen loppua kohti: 60 prosenttiin HS:stä asti alue saa olla viisi metriä, 60 ja 80 prosentin välillä neljä metriä ja 80 prosentista eteenpäin kolme metriä. Arvokisoissa ja maailmancupissa mitataan videolla, mutta käsimittaajat ovat aina varajärjestelmänä.

Turvallisuus: miksi mäkien kokoa rajoitetaan

Lentomäen suunnittelun ydinkäsite on ekvivalentti alastulokorkeus, e.LH. Se kertoo, kuinka korkealta pudottautumista alastulon isku vastaa vaakasuoralle alustalle. FIS:n rakennusnormi määrittelee tavoitteen suoraan: K-pisteeseen tultaessa iskun pitää olla lempeä, ja L-pisteessä eli HS:n kohdalla tullaan rajaan, jonka jälkeen turvallista alastuloa ei enää voida taata. Arvot määritettiin vuosien kokemuksen ja vuonna 2016 tehtyjen urheilijatestien perusteella.

Tästä seuraa mäkihypyn keskeinen jännite. HS ei ole tavoite vaan varoitusraja, mutta maailmanennätys ohittaa sen aina. Domen Prevcin 254,5 metriä ylitti Planican HS240:n 14,5 metrillä. Stefan Kraftin 253,5 metriä vuonna 2017 hypättiin Vikersundissa, joka oli tuolloin luokiteltu HS225:ksi, eli ylitystä tuli 28,5 metriä.

Rakennusnormi asettaa myös muita rajoja. Vauhtimäen kaltevuus saa olla enintään 37 astetta, ja suositus on jäädä alle 35 asteen. Keskipakovoima saa olla enintään 70 prosenttia hyppääjän painosta vauhtimäen kaarteen loppupisteessä eli E2-pisteessä ja enintään 80 prosenttia painosta L- ja U-pisteen välillä. Vauhtimäen pituus mitoitetaan niin, että ylimmältä portaalta pääsee K-pisteeseen kolmen metrin sekuntinopeuden myötätuulessa ja että alimmalta portaalta hyvä hyppääjä ei ylitä HS-pistettä neljän metrin sekuntinopeuden vastatuulessa nopealla ladulla.

Itse kilpailu on rajattu tiukemmin kuin muissa mäissä. Järjestäjän on hankittava joka päivälle kaksitoista pätevää esihyppääjää, jotka kaikki pystyvät lähtemään kilpailuportaalta ja ovat vähintään 18-vuotiaita. Kilpailijoita koskee sama ikäraja kuin muissakin FIS-kisoissa: urheilijan on täytettävä 16 vuotta sen kalenterivuoden aikana, jolle kausi osuu. Ensimmäistä kertaa lentomäkikilpailuun ilmoitettu urheilija saa osallistua tuomariston valvomaan koelentoon. Tapahtuma kestää neljä päivää, ja jos kierroksia joudutaan perumaan ja hyppäämään uudelleen, yhdellä hyppääjällä saa olla enintään viisi kilpailulentoa päivässä. FIS:n neuvosto hyväksyy kaikki sanktioidut lentomäkikilpailut, ja mäkien omistajien on sitouduttava siihen, ettei laitosta käytetä ilman FIS:n suostumusta.

Lentomäki, suurmäki ja normaalimäki: mikä oikeasti eroaa

Pistelasku, arvokisaohjelma ja järjestäjän velvoitteet muuttuvat mäkiluokan mukana. Alla olevat luvut ovat kilpailusääntökirjasta.

Ominaisuus	Normaalimäki	Suurmäki	Lentomäki
HS	85 … 109 m	110 … 149 m	200 m ja yli
Pisteet K-pisteessä	60	60	120
Metriarvo	2,0 pistettä/m	1,8 pistettä/m	1,2 pistettä/m
Olympialaisissa	kyllä	kyllä	ei koskaan
Kilpailijan alaikäraja	16 vuotta	16 vuotta	16 vuotta, esihyppääjät 18
Esihyppääjiä	ei erillisvaatimusta	ei erillisvaatimusta	12 päivässä
Omat arvokisat	MM ja olympialaiset	MM ja olympialaiset	lentomäkien MM

Metriarvon lasku on tarkoituksellinen. Koska lentomäessä pituuserot ovat kymmeniä metrejä, matalampi metriarvo pitää tyylipisteiden painoarvon järkevänä. Käytännössä 1,2 pisteen metriarvo tarkoittaa, että lentomäessä yksi menetetty tyylipiste vastaa noin 0,83 metriä, kun normaalimäessä se vastaa 0,5 metriä. Perustason korotus 60 pisteestä 120:een ei vaikuta tähän suhteeseen, koska se on kaikille sama vakio.

Viimeisimmät lentomäkien MM-kisat hypättiin Oberstdorfin Heini-Klopferissä 22. ja 25. tammikuuta 2026 välisenä aikana. Ohjelma noudatti sääntökirjan mallia: karsinta ensimmäisenä päivänä, henkilökohtainen kilpailu kahtena seuraavana ja joukkuekisa viimeisenä. Henkilökohtaisen kilpailun voitti Domen Prevc pistein 905,4 ennen Marius Lindvikia 845,9 ja Ren Nikaidoa 842,4. Joukkuekisan voitti Japani 1 569,9 pisteellä ennen Itävaltaa 1 560,0 ja Norjaa 1 483,7.

Usein kysytyt kysymykset

Mikä on mäkihypyn maailmanennätys?

Miesten ennätys on Domen Prevcin 254,5 metriä Planicasta 30. maaliskuuta 2025 ja naisten Nika Prevcin 242,5 metriä samasta mäestä 27. maaliskuuta 2026. Molemmat olivat voimassa elokuussa 2026. Guinness World Records kirjaa miesten lukeman omalla nimikkeellään, FIS ei kirjaa sitä lainkaan.

Kuka saa hypätä lentomäessä?

Kilpailijan on täytettävä 16 vuotta sen kalenterivuoden aikana, jolle kausi osuu. Ensikertalainen ohjataan tuomariston valvomaan koelentoon ennen kilpailua. Esihyppääjiltä vaaditaan 18 vuoden ikä ja kyky lähteä samalta portaalta kuin kilpailijat, ja heitä on oltava kaksitoista jokaisena kilpailupäivänä.

Kuinka tarkasti pituus mitataan?

Tarkkuus on 0,5 metriä. Käsimittaajan vastuualue saa olla enintään viisi metriä 60 prosenttiin HS:stä asti, neljä metriä 60 ja 80 prosentin välillä ja kolme metriä sen jälkeen. Arvokisoissa ja maailmancupissa mitataan videolla, mutta käsimittaus on aina varajärjestelmänä.

Milloin kilpailukierros keskeytetään?

Kun yksikin hyppy yltää 95 prosenttiin HS-pituudesta, tuomariston on kokoonnuttava ja päätettävä, jatketaanko kierrosta samalla vauhdilla vai perutaanko ja hypätäänkö se uudelleen alemmalta portaalta. Sama 95 prosentin raja antaa kaatuneellekin hyppääjälle oikeuden päästä seuraavalle kierrokselle.

Miksi Islannin 291 metriä ei kelpaa ennätykseksi?

Hyppy tehtiin Red Bullin rakentamassa väliaikaisessa lumimäessä Akureyrissa, ei FIS:n hyväksymässä lentomäessä eikä kilpailuolosuhteissa. FIS ilmoitti tämän julkisesti heti tapahtuman jälkeen. Samalla reissulla Ryōyū Kobayashi lensi myös 256, 259 ja 282 metriä.

Rakennetaanko maailmaan lisää lentomäkiä?

Michiganin Copper Peak on ainoa iso hanke, ja sekin jää HS180-mäeksi eli kokoluokitukseltaan jättimäeksi. Rinne päällystetään muovimatolla ympärivuotista käyttöä varten. Hinta on arviolta vähintään 42 miljoonaa dollaria ja tavoitevalmistuminen vuonna 2028.